MAN OF THE YEAR 2022 - HORACIO PAGANI

Horacio ja hänen poikansa

Horacio ja hänen poikansa

 

Horacio Pagani –Suunnittelua sydämen kautta 

Miehellä nimen takana on muotoilijan mieli ja insinöörin intohimo. Siksi Horacio Paganin johtaman tehtaan superautot Zonda ja Huayra ovat haluttuja ympäri maailman. Tuulten voima on siirtynyt niiden ainutlaatuiseen ulkoasuun ja suorituskykyyn.

Zonda ja Huayra tarkoittavat tuulta ja jumalten tuulta. Kaksi sanaa, kaksi automallia ja kaksi erilaista unelmaa, jotka argentiinalaissyntyinen Pagani on toteuttanut Italiassa asuessaan. Paganin superautojen innokkaimmat ystävät ovat valmiita maksamaan jopa 1,7 miljoonaa euroa saadakseen itselleen jommankumman näistä harvinaisista menopeleistä. Eikä siinä kaikki: eräällä asiakkaalla on omistuksessaan kuusi Zondaa.

Mutta alussa kaikki oli toisin. Leipurisukuun syntynyt Horacio alkoi jo pikkupoikana veistellä balsapuusta automalleja. Hieman vanhempana hän suunnitteli ja rakensi kevytmoottoripyörän.  Opiskeluvuosinaan hän sai tutkinnot tekniikasta ja teollisesta muotoilusta.

Vuonna 1977 silloin 26-vuotiaan Horacion ”yhden miehen verstas” suunnitteli ja valmisti baarijakkaroita Argentiinassa. Insinööristä ja suunnittelijasta kasvoi monien, toisistaan paljonkin poikkeavien projektien kautta monipuolinen ja laajan näkemyksen omaava ammattilainen, joka uskaltaa edelleen kuunnella sisintään. Hän kuuntelee kuitenkin myös jälkikasvuaan.

Lamborghini oli kiinnostunut ostamaan Paganin 2000-luvun alussa ja Horacio pohti myymistä. Silloin vuodesta 1999 saakka valmistellusta Pagani Zondasta olisi tullut Lamborghini. Perinteisen superautotehtaan kiinnostus selittyi sillä, että Pagani oli työskennellyt tehtaan suunnittelutiimissä vuosia. Lamborghini tiesi hänen kykynsä.

Horacio Pagani tiedusteli asiaa perheeltään. Silloin 10-vuotias Leonardo-poika sai taivuteltua isänsä jatkamaan itsenäisenä autonvalmistajana. ”Isä, sinä olet aina halunnut valmistaa omia autoja. Miksi myisit tehtaan nyt, kun kaikki on toteutumassa?”, poika kysyi.

Tähän isällä ei ollut tarpeeksi vahvaa vastausta. Varmaan hän myös sisimmässään tiesi, että poika on oikeassa. Niinpä Pagani on edelleen perheyhtiö. Sitä on yritetty ostaa tuonkin jälkeen – eräiden tietojen mukaan jopa sadoilla miljoonilla euroilla.

 

Huayrat tuotannossa

Modenan lähistöllä, San Cesario sul Panarossa sijaitsevassa Paganin autotehtaassa vallitsee leppoisa tunnelma. Alakerran kokoonpanohallissa syntyy vielä muutama Zonda. Myös Huayra-tuotanto on pääsemässä täyteen vauhtiin – tilauksia on kesään 2012 mennessä kertynyt jo yli 100.

FINE on saanut kutsun saapua tapaamaan tehtaan pääjohtajaa hänen työhuoneeseensa. Nousemme portaat valoisaan huoneeseen toiseen kerrokseen ja istumme odottamaan. Hetken kuluttua sisään kävelee viininpunaiseen puseroon ja harmaisiin housuihin pukeutunut autosuunnittelun legenda. Arvokkaasti harmaantunut herrasmies on edelleen äärimmäisen kiinnostunut autojen suunnittelusta ja rakentamisesta – onhan nyt alkamassa tuotannon toinen kausi uuden mallin Huayran myötä.

Horacio Pagani on kotoisin Mendozan maakunnasta, kuten Argentiinaan 1800-luvulla viedystä Malbec-rypälelajikkeesta valmistetut viinit. Pagani itse ei juurikaan juo viiniä, sillä pienikin määrä aiheuttaa hänelle päänsäryn ja huonon olon. Joskus hän saattaa silti nautiskella pienellä määrällä laatuviiniä.

Useammin hän kuitenkin nauttii satojen hevosvoimien murinasta. Arkiajot hän ajaa Mercedes-Benzillä, mutta suuret tunteet tyydytetään omalla autolla. Hänen henkilökohtainen Paganinsa on upean syvänsininen Zonda.

Pagani on saanut suunnittelufilosofiaansa vaikutteita renessanssin maailmasta ja ennen kaikkea Leonardo da Vinciltä. ”Leonardo osoitti, että taide ja tiede voivat kulkea käsi kädessä. Katson maailmaa hieman Leonardon tavoin ja pyrin aina luomaan jotain uutta ja erilaista. Sama koskee koko suunnittelutiimiämme. Haluamme kuunnella tunteitamme”, Pagani sanoo. ”Suunnitteluprosessimme etenee päästä sydämen kautta käteen”.

Renessanssin nerokkuus pohjautui Paganin mielestä ihmisten kädentaitoihin. Hän näkee samoja ominaisuuksia oman suunnittelutiiminsä työssä. Suunnittelu lähtee päästä, mutta päätyy luovaan kädenjälkeen. ”Kolmikantaa ei voi purkaa, sillä suunnittelu voi olla yhtä hyvää kuin työtaito, mutta sydän antaa kaikkeen oman lisänsä”, Pagani korostaa.

Sama kolmiyhteys liittyy Paganin mielestä kaikkeen työntekoon. Jos rakastat työtäsi, pääset parhaaseen tulokseen.


Horacio 1:1 kuva (kopio).jpg

 Erikoinen ulkonäkö

Pagani on erilainen auto – se muistuttaa etäisesti korkeintaan jotain Le Mansin 24 tunnin ajon rata-autoja. Mistä autonne saavat ulkonäkönsä?

”Olen utelias mies, joten monet asiat vaikuttavat autojemme ulkonäköön – kuten vaikkapa ympäristö ja ihmiset. Kun alan suunnitella uutta autoa, menen syvälle puhtaaseen paperiin, tyhjään tilaan. Siitä nollatilanteesta ja tyhjyydestä minun on kyettävä luomaan jotain”, Pagani sanoo.

Huayra on esimerkki suunnittelun laaja-alaisuudesta. Siinä on yli 4.000 erilaista yksilöllistä osaa, mutta Paganin mielestä on tärkeää nähdä auto aluksi aina suurena kokonaisuutena. ”Vähitellen alan vähentää yksityiskohtia, jotta saan autosta täydellisen muotoisen.”

 Lentokone kaduille

Huayra suunniteltiin alusta loppuun Paganin suunnitteluosastolla siten, että kaikki tiesivät koko ajan suuren kokonaisuuden. Jokainen oli vastuussa omista yksittäisistä osista, mutta myös kokonaisuudesta. Horacio Pagani pitää tätä hyvänä työtapana. ”Huayra on kuin lentokone katukäyttöön. Pyrimme todellakin tuomaan lentokoneen ominaisuuksia katuautoon: moottorin pauhun, turbojen äänet ja kiihdytyksen tunteen. Ne muistuttavat lentokoneen nousukiitoa.”

Pagani suunnittelee autonsa kokonaan ulkoa ja sisältä, koska ei halua minkään ”pilaavan” maailmaansa. Kuljettajan on Paganin mielestä tunnettava, miltä auto näyttää ulkoa. Siksi auton on oltava ainutlaatuinen myös muotoilultaan. ”Kun olet autossa, olet kokonaan omassa maailmassasi. Sinä ja auto koette ykseyden. Huolet jäävät ulkopuolelle”, hän kuvailee.

Jotkut ovat ihmetelleet miksi Zonadalle annettiin ankaraa tuulta, jopa aavikkomyrskyä merkitsevä nimi. Paganilla on vastaus valmiina. ”Se oli auton luonne. Huayralla puolestaan on romanttisempi luonne – Jumalan tuuli tuo elämää maan pinnalle ja laaksoihin.”

Paganin mukaan auto saa elää omaa elämäänsä, mikä ei ole pelottavaa. Päinvastoin, hänen mukaansa se on kaunista.

Millä tavalla Pagani suunnittelee autonsa: itselleen vai potentiaaliselle asiakkaalle?

”Asiakas on aina mielessä. Työ ei onnistuisi, jos ajattelisin itsekkäästi. Vuonna 1999 olimme haastavassa tilanteessa, koska Zonda valmistui silloin aikana, jolloin meillä ei vielä ollut tunnettua brändiä. Meillä oli mielikuva asiakkaistamme, mutta kuinka saavuttaisimme heidät? Nyt tilanne on toinen ja meidät tunnetaan kaikkialla maailmassa. Huayran tilausten määrä osoittaa, että asiakkaat ovat oppineet ymmärtämään työtämme.”

Pagani tunnustaa, että oman paikan löytäminen superautojen kartalla ei ole ollut aivan helppoa. Se on vaatinut paljon työtä, mutta se on taas asia, joka oli tiedossa etukäteen.

 Hyvät supersuhteet

Suhteet samoilla seuduilla Paganin kanssa sijaitseviin Ferrarin ja Lamborghinin johtoon ovat hyvät. ”Keskustelemme säännöllisesti ja meillä on hyvä suhde. Kaikki tietävät, että tuotteemme eroavat toisistaan. Me valmistamme nyt noin 25 autoa vuodessa, vuonna 2013 se nousee neljäänkymmeneen. Ferrari puolestaan tekee tuotantolinjoillaan 7.000 autoa vuodessa.”

”Pagani on kuin ylellisen kellon valmistaja. Asiakaskunta on vakiintunut”, hän vertaa.

Paganin autoissa käytetään Mercedes-Benzin AMG-moottoreita. Siinä ei Paganin mielestä ole mitään ihmeellistä – useilla muillakin luksusautomerkeillä on sama tilanne. ”Meillä on hieno AMG, Bugatilla Volkswagen, Lamborghinilla Audi, Rolls Roycella BMW ja Aston Martinilla sekä Jaguarilla Ford. Kokonaan uuden moottorin valmistaminen olisi nykysäädösten aikana vaikeaa ja erittäin kallista. Siksi jatkamme mielellämme yhteistyötä AMG:n kanssa. Se on ollut meille hyvä valinta.”

Paganin yhtiön luonnetta perheyhtiönä korostaa se, että 93,3 prosenttia sen osakkeista on Horacion ja hänen vaimonsa sekä perheen kahden pojan hallussa. Pojat Leonardo ja Christopher työskentelevät myös tehtaalla. ”Elämme vaatimattomasti, eivätkä pojat kaipaa luksusta lentokoneineen. Jos myisimme osan osakkeista vaikkapa suunnitteluosastomme muiden projektien auttamiseksi, siinä saattaisi olla järkeä. En kuitenkaan kannata myyntiä myynnin vuoksi”, Horacio sanoo.

Paganin suunnittelemat autot ovat myös eräänlainen kunnianosoitus Juan Manuel Fangiolle. Legendaarinen argentiinalainen kilpa-autoilija kuoli vuonna 1995. ”Silloin olin todella surullinen. Hän oli auttanut meitä paljon. Mutta hän on yhä läsnä keskuudessamme.”